Elämässä sattuu ja tapahtuu, kuten vuosi sitten maaliskuussa. Viivin vanhemmat erosivat ja Viivi muutti äitinsä ja lintujensa kanssa jonkin matkan päähän asumaan uuteen kotiin. Linnuille hankittiin todella tilava häkki, ja ne viihtyivätkin hienosti rintamamiestalon toisessa kerroksessa. Siivoamista oli paljon, sillä sulat ja siemenet lentelivät helposti kaikkialle.

Näin kului puoli vuotta, kunnes edessä oli muutto takaisin. Tällä kertaa entinen koti remontoitaisiin ja talo myytäisiin pois. Viivi hankki itselleen kerrostaloasunnon, jonne lintuja ei saanut ottaa. Linnuille löytyi kuin ihmeen kaupalla koti Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta! Siellä ne ihastuttavat kävijöitä ja viihtyvät mainiosti. Lintuja oli kova ikävä ja kaipamme niitä varmasti aina. Viivi kävi katsomassa niitä ja kirjoitteli sähköposteilla hoito-ohjeita niiden hoitajalle. Tänä kesänä teemme uuden retken lintusia katsomaan.

http://puutarha.utu.fi/etusivu.htm

Aikaa on jo kulunut, ja Viivikin on kohta 18 vuotta! Hänen äitinsä Merja päivittää nyt tätä blogia. Lemmikeiden hoitovastuu on siirtynyt minulle. Lintuja on kahdeksan: viisi neitokakadua ja kolme undulaattia. Jäljellä on vain poikia, sillä tyttöset menehtyivät munimisen vaivoihin - tai yksinkertaisesti väkisin lensivät ulos! 

Don on jo harmaapartainen, 7-vuotias, yhä leikkisä labbis. Virtaa riittää aina vain!

Uusin perheenjäsen on 18-vuotias Kisu, löytökissa, jonka Milja otti itselleen vuosi sitten eläinten löytötalosta. Mutta Kisu naukui niin äänekkäästi, että ongelmia syntyi. Koska Kisu on vitivalkoinen, niin syndroomaan kuuluu myös huonokuuloisuus. Joten hän pitää ääntä. Kun elo opiskelija-asunnossa kävi tukalaksi, Kisu muutti tänne Vantaalle omakotitaloon. Hän on nyt seniorikodissan ja meidän kaikkien suuresti rakastama kissa!

It's an Urban Story

Don täytti toukokuun viimeinen päivä viisi vuotta. Synttäreitä vietettiin jälleen koko perheen voimin ja Don sai maksalaatikko-nakkikakkunsa piimällä kuorrutettuna. Donista on tullut vähän rauhallisempi, enää se ei ehkä menisi korotetun piha-aidan ylitse kuten pienempänä. Mutta jos aidan toisella puolella olisi oikein kiinnostava toinen koira, niin luulen, että se ainakin yrittäisi kaikkensa yli päästäkseen.

Don saa nykyään monta lenkkiä päivässä. Eniten se rakastaa kätköleluaan, johon joka aamu laitetaan koirankeksejä, joita se sitten yrittää saada syötäväkseen sieltä. Tuon sinisen herkkukätkön lisäksi rakkaita ovat kaikki rinkulat, jonkinlaiset pyöreät koiranluujäljitelmät siis. OIkeita luita ei Donille voi enää koskaan antaa, sillä se sai viime joulun aikaan siitä terveysongelmia ja tilanne oli uhkaava. Luun sirut vahingoittivat suolta  ja Don oli kovin kipeä. Säikähdimme tästä kaikki.

Donin naapuriin on muuttanut nyt toinen labbis, vaalea Jeppe. Arvata saattaa, että näillä pojilla on keskenään hauskaa! Jeppe on samanikäinen uros kuin Don, he eivät tappele vaan leikkivät ja painivat. Aluksi Jeppe oli hyvinkäyttäytyvä koira, joka pysyi omalla pihallaan. Mutta Doniin tutustuttuaan viis veisaa perheväkensä käskyistä olla tulematta Donin portin taakse odottamaan leikkiä. Saattaapä se käydä ihan omia aikojaankin meillä leikkimässä eikä kotiväki huomaa mitään. Sen sijaan lähellä asuvien kultaisten noutajien kanssa Donin suhteet ovat viilenneet, jostain koiramaisista syistä varmaan. Yhä tärkeä on lähellä asuva Rex-koira, leikattu doberman. Joten ei puutu koiraltamme seuraa!

Leijonaa mää metsästän, tahdon saada suuren...
Jos Don jostakin todella nauttii ja rakastaa, niin kesämökistä. Tai itseasiassa sen ympäristöstä, saa kirmata Koitereen rannan tarjoamassa suuressa metsässä, eikä kukaan estä häntä! Kuvassa Don on 2 vuotias, eli toinen kerta kun hän on mökillämme.

Vedessä polskiminen kuuluu kuumiin kesämökkipäiviin. What's not to love!

Löysin jotain übersöpöä kirjahyllystä. Ei taida tassuttaja olla kuin muutaman viikon vanhempi siitä kun hänet hankittiin, eli vuonna 2006 kesällä.

Saanko syödä villasukkasi? :3

Linnunko tahdot? No, yhdenkö vaan?
Siitä lähtee parvi kasvamaan.
Seuraavaksi huomaatkin, että olet köyhä
ja naapuri kuiskii, että päästään löyhä.
 

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas helppo eikä neljäskään tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudennessakaan vikaa.
Talo täyttyy linnuilla aivan tuota pikaa.

No uskallatko leikkiin, miten olis vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saan sen säilytetyksi.
Pöydillä, hyllyillä kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden nokan hoito iltoja pilaa.
Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.

Sohvalla on sulkaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla jalanjäljet pölyn sekaan häviää.
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
nokanjäljestä ikkunassa tai untuhahtuvasta?
Jos tämä lintu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää alkaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei lintujen määrällä ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman olisi parveni vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Laskut vain kasvaa ja velkaa vielä jää.
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi lintututtavat, joilla samat kuviot nää.
 

Ansako tää olikin? Mä kohta oon vainaa?
Silloin lempilintusi pään polvellesi painaa.
Se katsoo sua rakastaen ja sä päätät jaksaa,
pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.

Kaikki on sen arvoista, on lintu elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.
On maailma muuttunut, ei mikään enää sama,
kun ihminen on kokonaan lintujensa omistama.

(Runo on löytynyt jostain lehdestä. Kirjoittaja ei ole tiedossa.)

Paljon on muuttunut sitten viimeisten kirjoitusten. Lintuja on jäljellä enää viisi neitokakadua (kaikki poikia) ja yksi undulaatti! Pari lintua sairastui ja kuoli, yksi lensi ulos kesällä ja yksi jouduttiin lopettamaan kasvaimen takia. Mutta nymfipojat ovat sitkeitä ja virkeitä! Ne ilahduttavat meitä joka päivä.

Eilen 21.11.2010 kävimme hankkimassa seuraa yksin jääneelle undulaatille Leeville. Sen laulu nimittäin vaikeni täysin sen jälkeen, kun sen molemmat undulaattiystävät olivat poissa (toinen lensi ulos ja toinen sairastui). Hankimme kaksi tyttöundulaattia, jotka nyt ovat sopeutumassa uuteen laumaansa. Ne ovat sellaisia keltaisia ilman mustia laikkuja. Tänään ne jo lauloivat kauniisti ja nymfipojat kävivät katsomassa niitä niiden häkissä. Eipä aikaakaan, kun toinen undulaatti jo lensikin päähäkkiin toisten joukkoon ja asettui osaksi laumaa!

Laitamme kuvia tänne viimeistään joulun aikoihin.